Ystävä synnytti jouluaattona pienen tyttösen ja oli etukäteen haaveillut ääneen harmaasta villamekosta. Lankahyllyllä tuli sopivasti eteen pari kerää taivaallisen pehmeää alpakkaa, jota hypistelin hetken ja mieleen nousi kuva pienestä vaatteesta. Niin syntyi Harmonia-mekko:

Lankana käytin Teetee Alpakkaa, jota kului 100 g. Puikot olivat 3 mm ja 3,5 mm pyörö-Addit, lisäksi mekkoon tuli kolme sydännappia ja noin metri satiininauhaa. Mekko syntyi raglanina kaulasta alaspäin. Pitsikuvio on vanha tuttu perus- Diamond Lace, jota näkee monissa huiviohjeissa, mm. Diamond Shawl ja Ullassakin tuo on kai ollut ainakin Roosassa.
Kirjoitin mekkoon ohjeen, joka on parhaillaan testineulottavana Inkerillä ja Katalla. Jos ohje läpäisee tiukan syynin suhteellisen inhimillisin korjaustarpein, ajattelin tarjota sitä Ullaan 2/11.
Entä mekon käyttäjä? Aivan hurmaava pieni neiti, jolla on pää täynnä tummia hiuksia, vaaleanpunaiset minivarpaat ja pienet villisti ympäriinsä huitovat kädet. Kävin eilen tervehtimässä ystävää ja tutustumassa vauvaan. <3












1 kommenttia:
Onpa ihana mekko. Suloinen muttei liian siirappinen jos on kyllästynyt ainaiseen vaaleanpunaiseen.
Lähetä kommentti