sunnuntai, marraskuu 01, 2009

Kaislikossa suhisee

Perinteinen partiolaisten kaupunkisalapoliisikisa Hiippari kisattiin taas tänään. Me osallistuimme johtajavartiolla, jonka nimi oli ISBN-951-20-6626-2 (eli Kaislikossa suhisee sen ihanan jokiaiheisen lastenkirjan mukaan). Kirjan hahmot – Myyrä, Mäyrä, Vesirotta ja Rupikonna – saivat siis jalkautua kadulle, ja niin me myös teimme.

Lupasin ennen kisaa laatia kisavartiolle eläinpipot. Tätä varten piti saada Eurokankaasta neljää erilaista tekoturkista ja sitten pistää parina iltana Singerillä vähän surrur. Mallit heitin aika lailla omasta päästä, kaavaa katsoin vähän jostain omasta pipostani. Rupikonnan silmiin virkkasin keskustat mustasta villalangasta, kun en löytänyt askarteluhuopaa.


Lisäksi tietysti maalasimme kasvomme – Rupikonnalle vihreää, muille ruskeaa, ja kuonot tietysti myös. Kasvomaalaus oli ainakin minulla tarpeen, koska piponi oli aika cosplay-henkinen. Lisäksi kaduilla kulkiessa sitä unohti välillä pukunsa ja ihmetteli, miksi vastaantulijat tuijottavat ja hymyilevät... Esitin siis suosikkihahmoani Vesirottaa:


Enpä ole ennen tekoturkistakaan ommellut. Eipä siinä mitään kovin hankalaa tullut vastaan, mitä nyt leikatessa irronneita karvoja vähän levisi ompeluvaiheessa ympäri kämppää... Ihan kivat noista kuitenkin mielestäni tuli noin nopeasti tehdyiksi ja ainakin ne lämmittivät marraskuisessa säässä.

Saa nähdä, miten vartiomme kisassa pärjäsi. Tärkein tavoite, itsensä voittaminen, tuli kuitenkin ainakin omalla kohdallani saavutettua. :)

0 kommenttia: