

Vanhat, hartaasti loppuun käytetyt saapassukkani sanoivat sopimuksen irti partioretkellä lokakuun lopussa ja uusille oli tarvetta. Harmaa lanka on puolison laamavillapaidan kuviolangan jämiä, raitoihin käytetty vihreä puolestaan jäi jäljelle Fiian retrovillapaitaan varatuista langoista. Puikot olivat 4 mm bambut ja malli loputonta 2 oikein, 2 nurin -joustinta välillä vähän kavennellen oman jalan mittojen mukaan. Kriittisessä kohdassa ennen jalkaterää komeilee vaihtelun vuoksi tiimalasikantapää.

Käytin tämän sunnuntaipäivän valoisan ajan ihanaan hikilenkkiin rannalla. Matkan varrelta löytyi mahtava paikka sukkakuvaukseen ja hyödynsinkin sitä, kuten yläpuolelta näkyy, mutta en siinä tihkusateessa sentään ruvennut riisumaan kenkiä ja vetämään villasukkia jalkoihini. Sukat jalassa -kuva on siis otettu sisällä, lähinnä havainnollistamaan, miltä tuo joustinrimpula näyttää kun sen sisään tunkee pohkeen:

Kannatti ahertaa joustinta kokousneuleena, sillä uskoisin näiden palvelevan taas mainiosti saapassukkina jonkin aikaa. Nämä täyttävät ainakin minun kriteerini, eli ne ovat joustavat (housunlahje mahtuu varren sisään), sopivat (varsi ei valu käytössä), tummat (lika ei näy) ja konepestävät (lian saa pois).












1 kommenttia:
Hyvältä ja hyvin istuvilta näyttävät:)
Lähetä kommentti